Iloliinan city

Uuden vuoden uudet aatteet

2011-01-19T20:38:01+02:00

En tee uuden vuoden lupauksia. En ole tehnyt niitä moneen vuoteen. Mutta silti toivon aina onnellisempaa vuotta kuin edellinen on ollut. Tämä näin alkuvuoden johdantona, jolloin olen ollut onnellisempi kuin koskaan aiemmin. Asun ihanan ihmisen kanssa, olen nauttinut erilaisista aktiviteeteistä enemmän kuin pitkiin aikoihin ja olen liikkunut enemmän.

Aloitimme jälleen parisalsan ja se on ollut oikein hauskempaa kuin muistinkaan.. Ja oman parin kanssa tuplasti kivempaa - ei tarvitse odotella miesten vapautumista, vaan voi nauttia tanssista täysin siemauksin.

Tein myös hohtokeilauksessa oman enkkani. Täyskaatoja ruhtinaalliset kolme kappaletta! Voiko paremmin vuosi alkaa..

Onnellisena,

Iloliina

London calling

2010-12-05T12:25:01+02:00

Ihana, säihkyvä ja romanttinen Lontoon reissu takana oman kullan kanssa.. Jos lentohuolia ja kiireisen syksyn tuomaa väsymystä ei lasketa, niin matka oli täydellinen. Saimme jopa olla ihan kahdestaan (tarjoilijan kera) London Eye:n kapselissa hämärtyvän Lontoon yllä shampanjalasit käsissä - voiko romanttisempaa olla!!

Lontoo on edelleen yksi lempparikaupungeistani, mutta yksi miinus silläkin on: kaupungissa on niin paljon nähtävää ja koettavaa, ettei minkään reissun matka-aika riitä kaikkea kokemaan. Odottelen siis innolla jo seuraavaa reissua..

Lontoossa tosin välimatkoihin paikasta toiseen siirryttäessä menee yllättävän paljon aikaa, vaikka metro toimiessaan onkin yliveto. Ensimmäistä kertaa näin Buckinghamin Palacen iltavalaistuksessa, koska emme ehtineet paikalle päivänvalossa. Tutustuimme paikallisiin Tuomaan markkinoihin Winter wonderlandiin, jossa oli hivenen kaupallisempi maku kuin omissamme, mutta valoshow oli kyllä hauska pimeän keskellä. Ja toki näimme musikaalin, koimme miltä tuntuu seistä nollarajalla ja valtavasti kaikkea muuta hauskaa...

Matkaillen,

Iloliina

Yhteenmuutto

2010-11-24T19:44:01+02:00

Odotan innolla uutta vaihetta elämässäni, mutta samalla menen omalle tuntemattomuusvyöhykkeelleni. Yritän välttää kaikkea niitä varoittavia tyttöystävä-maneereja: en saa nalkuttaa/ruikuttaa/takertua/udella... Lista on loputon. En oikeasti usko, että näiden välttäminen olisi rakettitiedettä, mutta pieni peikko sisälläni muistuttaa, että nämä pitäisi muistaa jokaisena päivänä kuusta - ei vain ne kuuluisat kolme viikkoa..

Toisaalta näin pitkän etäajan jälkeen on matkassa ollut monta testihetkeä, jotka olemme selvittäneet kirkkaasti. En siis odota suuria yllätyksiä tulevaisuuteenkaan. Yritän siis sulkea korvani kaikilta varoituksen sanoilta, sillä uskon itseeni ja uskon meihin. Ja uskon myös siihen, että myös tosielämässä on onnellisia loppuja..

Muuttaen,

Iloliina

Mitallinen

2010-10-28T20:57:01+03:00

Sokeria kaksi mitallista.. Mitta täysi.. Mittalukko.. Otetaan miehestä (ja tasa-arvon kannattajana myös naisesta) mittaa.. Mitta-asteikot ovat viimeaikoina olleet mielessäni, kun olen pohtinut oman joustavuuteni rajoja. Työelämässä pitäisi olla kameliontin tapainen multitaskaaja, jonka hermo ei petä missään tilanteessa, ja ei siitä kärsivällisyydestä ole haittaa vapaa-ajallakaan..

Mutta miten paljon joustamista on tarpeeksi, vai voiko sitä edes mitata ennen kuin mitta tulee täyteen? Viihdyn työssäni ja sen takia jaksan ja haluan joustaa, mutta milloin liiallinen joustaminen lasketaan kiltteydeksi? Nykypäivänä kun ei pelkällä kiltteydellä työelämässä pärjää, vaan pitää olla kilpailuhenkinen ja tuoda oma innovaatiopotentiaali jatkuvasti esiin. Haluanko taistella paremmista projekteista seuraavat 35 vuotta? Vai voisinko asiantuntijana osoittaa, että olen käytettävissä, kun tarvitaan joustavaa, innovatiivista ja luotettavaa tekijää?

Mittaillen,

Iloliina

Neppareita ja nappeja

2010-10-21T19:00:01+03:00

Olen joutunut myöntymään painovoiman edessä - ennen niin hyvin istuva juhla-asu roikkuu parhaillaan ompelijan vaaterekillä. Ja vielä toiseen kertaan. No se hyvä puoli uusissa korjauksissa on, että nykyinen ompelija lupasi korjata myös entisen (tunnetun) ompelijan tekemät huolimattomuusvirheet samalla, kun minä saan tarvittavat sentit kangasta ylävartaloon lisää.. ; )

Kangaskaupoissa herään aina unelmoimaan upeiden kangasrekkien edessä, miten ihania vaatteita niistä saisikaan tehtyä ja arvostan kovasti kaikkia käsityöammattilaisia. Vaikken täysin lahjaton itsekään käsitöissä ole, niin en hurjimmissa unelmissakaan uskalla käydä niin valtavan projektin kimppuun kuin juhlavaatteet vaativat. Joten ostan jälleen sen ei niin täydellisesti istuvan valmisvaatteen ja paikkailen tarvittaessa jälkiä ompelijan luona - siro ja lyhyt kun olen..

Ommellen,

Iloliina

Ensilumen odotus

2010-10-11T21:26:01+03:00

Odotan ensilunta kuin lapsi odottaa joulua. En tiedä, miksi ensilumen tulo on minulle niin merkityksellinen tapahtuma, mutta niin sitä vuosi toisensa jälkeen alkaa nenä haistelemaan lokakuussa ilmaa, joko jo huomenna lumi tulee..? Huomiseksi on luvattu lunta (tai sen johdannaisia) myös tänne etelään päin, joten odotan jo malttamattomana josko herätessäni maa olisi lumivalkoinen..

En kuitenkaan pidä loskasta, harmaa vetinen lätinä jalkojen alla ei aamulla mieltä ylennä. Eikä vaakasuorassa tuulen puuskien mukana vasten kasvoja paiskautuva märkä rättisade mieltä (eikä myöskään kampausta) paranna. Ehkä meitä tänäkin vuonna hellitään puhtaan valkoisella lumipeitteellä..

Lumisadetta odotellen,

Iloliina

Valokuvia

2010-10-07T20:06:01+03:00

Kävin tänään Kaapelitehtaalla katsomassa Pentti Sammallahden valokuvanäyttelyä. Suosittelen lämpimästi, näyttelyn kuvat olivat vaikuttavia - erityisesti ihastuin Irlannin osuuteen ja Suomen Lappiin. Omat taidevalokuvani Irlannin lomamatkalta näyttävät kyllä aika laimeilta tämän jälkeen.. Mutta ammattilaista ei voi kuin ihailla. Ja onhan valokuvaaminen omaksi iloksi kotialbumiinkin riemastuttavaa.

Ja sanokaa vain, että digipainatetut kirjat ovat vähän persoonattomia, mutta ainakin ne palvelevat hyvin minun tarpeitani ja vieraatkin ilahtuvat - ei enää 3 tunnin TV/tietokoneen ruudun tuijottelua, vaan jotain konreettista hypisteltävää ja ihan omaan tahtiin (todennäköisesti vierailta menee enää vain 15 min lomakuvieni katseluun).

Kuvakirjojen teko on vaivatonta, hauskaa ja niitä tehdessä saa hyviä nostagiafiboja reissuista - ja parhaat kuvat voi aina teettää. Uusin villitykseni on teetättää onnistuneista reissuista aina yksi kutakin kohdetta kuvaava kuva tauluksi - ja taulut muodostavat jossain vaiheessa persoonallisen seinäkoristeen vähän isommassa asunnossa. Jatkan siis kotikutoista valokuvaajan uraa jatkossakin.

Kuvataan,

Iloliina

Koti-iltoja ja valvomisia

2010-09-29T20:32:01+03:00

Viimeaikoina olen jälleen syysiltojen pimetessä viihtynyt enemmän kotona kuin aiemmin ja yrittänyt ottaa kasvavaa univelkaa kovasti kirien kiinni. Mutta mikä ihme siinä on, kun taivaalla mollottaa täysikuu, niin ei millään saa unta. Ja silti aamulla väsyttää aivan hirveästi, ja ainoa keino nousta ja raahautua sängystä, on sytyttää ensimmäisen herätyskellon pirinän aikana yöpöydällä oleva valtavan iso kirkasvalolamppu. Se hankinta on kyllä maksanut itsensä moninkertaisesti takaisin..

Meitä kuuhulluja on moneksi sanotaan, mutta tiedän kalenteriinkin katsomatta, milloin tähtitaivaan seurana on kirkas pallukka. Muuten kuu ei käyttäytymiseeni paljolti vaikuta, jos tummien silmänalusten raivokasta peittely-yritystä ei sellaiseksi lasketa. En siis säntää ulos ulvomaan kuuta tai saa tummia karvoja kämmeniini (ainakaan kovin paljoa normaalia enempää ; )). Oletan, ettei minulla ole syytä suurempaan huoleen, kunnes jälleen valvon pyörien sängyssä seuraavan täydenkuun aikaan.

Valvoen,

Iloliina

Matkustuskärpäsen purema

2010-09-22T20:27:01+03:00

Vatsanpohjassa kutkuttaa, mieli hakeutuu muistelemaan menneitä reissuja ja sormet syyhyävät suunnittelemaan uusia.. Tuskin olen ainoa, jonka mieli vaeltaa näin syksyn tullen lentoyhtiöiden sivuille - sen todistavat jo talven piristynyt matkanmyyntitilastokin.. Mutta minkäs teet, niin mikään ei piristä sateen ja pimeyden keskellä paremmin kuin uuden reissun suunnittelu.

Tiedän, ettei lentomatkailu ole kaikkein ekologisinta, mutta hiilijalanjälkeni on muuten niin pieni, että suon itselleni tämän paheen. Näin ainakin uskottelen itselleni.

Seuraavana vuorossa on tuttu Tukholma ja sen jälkeen iki-lempparini Lontoo..

Matkustellen,

Iloliina

Pieni askel maailmalle - suuri minulle

2010-09-08T19:45:01+03:00

Olen vihdoin liittynyt Facebookiin kaiken tuhinan ja puhkumisen jälkeen.. Jossain asioissa on kai vain annettava periksi. Olen kyllä edelleen odotuskannalla sen "next big thingin" suhteen, mutta kun en osaa kunnon koodarin taitoja, niin en voi sitä itsekään luoda ja odottavan aika käy muuten pitkäksi..

Toivon vain, että sosiaalinen elämäni ei jatkossa entistä enemmän ajaudu verkkoon - skypetyksen (niin mitäs asutte niin kaukana..), mesetyksen, blogailun, fesetyksen ja kaiken nettisurffailun vanavedessä. Eli arvostan edelleen keskusteluja kasvokkain (jos mahdollista), sähköposteja (vaikka se on niin so last season) ja postikortteja - mikään ei piristä päivääni paremmin.

Vastavuoroisesti lupaan tehdä jatkossakin itse samoin!

Yhteyksiä pidellen,

Iloliina