Hei kaikki joutilaisuudesta pitävät!

Minulla on vaikea oppia hillitsemään tunteitani ja energiatasoani, ensimmäiseen uskon temperamenttisena ihmisenä olevan vaikeampi vaikuttaa, joten keskityn aluksi jälkimmäiseen. Tämä ei tietysti tarkoita, että aina jaksaisin painaa 110 lasissa, mutta sisulla on moni asia toteutettu ja tarmokkuudella loput. Mutta toimin tässäkin asiassa vähän kuin ON/OFF -painike; joko viipotan eteenpäin kuin höyryveturi tai sitten röhnötän laiskuudessa huonon omantunnon kolkutellessa..

Siksi minun pitäisikin oppia joutilaisuuden jalo taito ja vain olla. Olla enemmän läsnä hetkessä ja nauttia siitä. Olen jo muutamia parannuksia tehnyt: jos joku kollega pistäytyy työhuoneeni ovelle, niin lopetan koneen näpyttelyn ja keskityn täysin kuuntelemaan, mistä puhutaan. Toinen parannus koskee kävelemistä - lyhyenä ihmisenä olen tottunut kipittämään paikasta A paikkaan B, mutta nykyisin en enää jyrää kanssakävelijöitä mennessäni, vaan pyrin kohteliaasti hidastamaan tahtia, jos joku itseäni hitaampi henkilö sattuu eteen.

Uskon, että näissä asioissa minulla on vielä paljon opinsarkaa, mutta alati kiihtyvässä elämänrytmissä pienet hetken nautinnot muuttuvat merkittävimmiksi ja niistä pitää oppia nauttimaan, kiirehtimättä.

Hitaasti kiiruhtaen,

Iloliina