Viimeaikoina olen jälleen syysiltojen pimetessä viihtynyt enemmän kotona kuin aiemmin ja yrittänyt ottaa kasvavaa univelkaa kovasti kirien kiinni. Mutta mikä ihme siinä on, kun taivaalla mollottaa täysikuu, niin ei millään saa unta. Ja silti aamulla väsyttää aivan hirveästi, ja ainoa keino nousta ja raahautua sängystä, on sytyttää ensimmäisen herätyskellon pirinän aikana yöpöydällä oleva valtavan iso kirkasvalolamppu. Se hankinta on kyllä maksanut itsensä moninkertaisesti takaisin..

Meitä kuuhulluja on moneksi sanotaan, mutta tiedän kalenteriinkin katsomatta, milloin tähtitaivaan seurana on kirkas pallukka. Muuten kuu ei käyttäytymiseeni paljolti vaikuta, jos tummien silmänalusten raivokasta peittely-yritystä ei sellaiseksi lasketa. En siis säntää ulos ulvomaan kuuta tai saa tummia karvoja kämmeniini (ainakaan kovin paljoa normaalia enempää ; )). Oletan, ettei minulla ole syytä suurempaan huoleen, kunnes jälleen valvon pyörien sängyssä seuraavan täydenkuun aikaan.

Valvoen,

Iloliina