Euroopan peittyessä tuhkaan, myös minun lomasuunnitelmani ovat vaarassa palaa tuhkaksi.. Hypistelen lentolippuja ja uskon, toivon ja odotan, että tilanne normalisoituu ja pääsen vapuksi rakkaani kainaloon. Ymmärrän toki, että monille tilanne on aihettanut paljon epämukavuutta ja päänvaivaa, talouden ja yritysten tappioista puhumattakaan, mutta minulle mahdollinen matkan peruuntuminen olisi silti henkilökohtainen tappio, jota rahassa ei pysty edes mittaamaan. Pidän siis peukut ja varpaatkin pystyssä...

Mahtavien luonnonvoimien jyllätessä sitä miettii, kuinka riippuvaiseksi sitä nykytekniikasta ja keksinnöistä onkaan tullut - entisaikaan oli täysin normaalia käyttää matkaan päiviä ja viikkoja. Ehkä tämä on vain luonnon tapa osoittaa, että slow movement olisi syytä ottaa tavaksi.

Tuhahdellen,

Iloliina

P.S. Jos toivomuslistalle vielä saisi sen pienen lisäyksen, että olisi oikein mukavaa, jos Islannissa se isompi katlankita ei haluaisi puheenvuoroa vielä tässä vaiheessa, vaan malttaisi jatkaa uniaan, sanotaan nyt vaikka ainakin seuraavat 500 vuotta..